Oppista, täähän on jäänyt unholaan.

/

Tänään oli jännä päivä. Harvoin maanantaina on näin pirteää. Jusa, Rutto ja minä sitten mentiin Jusalle hyppimään trampalla. Jossain vaiheessa Jusa alkoi ihan yht'äkkiä itkeä.Tuntui ihan kamalalta. Rutto alkoi itkeä myös ja siinä ne pillitti yhdessä. Itse näpläsin avaimia ja katsoin maahan. En osaa tehdä mitään niissä tilanteissa. Jos joku alkaa itkeä, en osaa osoittaa myötätuntoa itkemällä, lohduttamalla tai mitään sanomalla. Istuin siinä sitten vähän hoo moilasena, mutta mikäs siinä. Jäi vähän paha maku suuhun.

Ei, ei, ei. T tänään sanoi, että eräs henkilö, vaikkapa nyt herra X, on hyvännäköinen. Ei ole reilua. Olen itse pitänyt hänestä koko kouluvuoden ajan ja hän on ollut ilmaa kaikille muille kuin minulle. Ja kun T ei pääsekään tapaamaan Saksassa asuvaa (ex-)ihastustaan, niin iskee silmänsä herra X:ään ja ihkuttaa koko ajan. Meinasin alkaa itkeä koulussa. Itse en ole ihminen, joka ihkuttaa ihastumisistaan tai mistään, kun taas T vähän liikaakin. Oudoksun sellaista. Riippuu varmaan vähän siitäkin, kuinka itsevarma on. Itse olen tälläinen saatanan norsu, ja jos puhe kääntyy painoon, ihastuksiin, poikiin, ulkonäköön tai ruokaan, olen ihan nolona ja tulee paha olo.

Olen hirveän epäsosiaalinen. Tunsin jotain tosi hienoa, kun olin Ruton ja Jusan kanssa siellä trampalla. Täällä Kouvolassa asuessani en ole oikeastaan ollut kenenkään kanssa koulun jälkeen. Ainoa ulkoilmanlähde on koirien lenkittäminen. Aika säälittävää.

Tekee mieli kirjoittaa jotain, mutta inspisputki on tukossa. Ei tule mitään.

Vain siellä varjot vaalenee
ne taipuu tanssiin hiljaiseen
Ne eivät syytä sormillaan
mun antaa olla mitä vaan

Vihreisiin oksiin kurkotan
auringon kehrää katsomaan
kun onnen kartanolla
päivät jatkuu ikuiseen
siellä tahdon aina olla
sinne päästä täältä uudelleen