Tää viikko on ollut yhtä draamaa. Kaverit. Toinen tulee itkemään, kun joku toinen ei halua olla hänen kaverinsa, vaikka he ovat tunteneet koko kouluajan ja toinen  vetää ympärikännit kaupungilla. Ja rasittavinta on, kun en osaa auttaa! En osaa sanoa mitään lohduttavaa ja vaikka sanois mitä, aina se kuulostaa niin käytetyltä. "Kyllä se siitä" ja "ei se oikeesti tarkottanu sitä."

Huomenna olis koulua. En taida mennä. Voisin sen sijaan vetää ussanopettajalta jalat alta ja lukea maanantaisiin kokeisiin. Ja koska torstaina ei ole koulua, ei ole rästikoetuntia, joten mulla on se hissan rästikoe mitä luultavimmin heti maanantaina.